Menneet esitykset
William Shakespeare
Juhannusyön uni

RYHMIS NUORET ESITTÄÄ:
JUHANNUSYÖN UNI
ja muita unia ja unelmia
Shakespearin klassikkonäytelmä tuodaan nuorten esittämänä Ryhmäteatterin Helsinginkadun näyttämölle. Vain kolme esitystä marraskuussa!
Näytelmä on uskomatonta sekoilua, väärinkäsityksiä ja kommelluksia, ja kaiken tämän yllä lymyää rakkaus. Pakkaa sekoittaa entisestään maagiset keijut liemineen, mikä saa ihmiset käyttäytymään odottamattomalla tavalla. Nuoret osallistuvat myös omalla henkilökohtaisella materiaalilla sisältöön. Näytelmään kirjoitettu ”teatteriseurue” edustaa nuorille erilaisia ryhmiä, joissa he ovat olleet ja tulevat olemaan. Omakohtaisuutta löytyy myös unista ja tietenkin rakkaudesta.
” Jos siis aidon lemmen aina jokin estää,
se on kohtalo ja laki, jonka kiusat täytyy kestää.
Nyt on pakko olla kärsivällinen ja odottaa,
niin rakkautta on koeteltu ennenkin ja koetellaan
se kuuluu rakkauden kudelmaan kuin unelmat
ja kyyneleet ja toiveet, lempiraukan sanansaattajat ”
Ohjaus ja sovitus: Jonna Wikström
Pukusuunnittelu: Paula Koivunen
Videosuunnittelu: Terjo Aaltonen
Valosuunnittelu: Teemu Nurmelin
Äänisuunnittelu: Joonas Outakoski
Lavastuspohja: Janne Siltavuori
Näyttämöllä: Nelma Lampi, Kristian Levlin, Ruska Lehtosaari, Ella Lymi, Sara Pirhonen, Sara Pohjonen, Kajsa Rajamäki, Eveliina Rannila, Saana Rautavaara, Jella Rautiainen, Venla Ruusuvaara, Nana Saijets, Susanna Seppälä, Suvi Tiisala ja Nella Valkonen
VAIN KOLME ESITYSTÄ! Ke 12.11. klo 19, su 16.11. klo 19 & ma 17.11. klo 19. Liput 10 €.
Näytelmäoikeuksia valvoo Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner.
Kulttuurikeskus tukee Ryhmäteatterin Nuortenteatterin toimintaa.
Ryhmäteatterin nuortenteatteri on tarkoitettu 15-20 –vuotiaille nuorille. Ryhmä kokoontuu Ryhmäteatterilla viikoittain. Nuortenteatterin tavoitteena on aktivoida nuoria ja tukea nuoria löytämään kanava itsensä tuntemiseen ja ilmaisemaan itseään. Pääpaino on hyvän ryhmädynamiikan muodostamisessa; tavoitteena on muodostaa toimiva ja innostunut ryhmä, jonka jäsenillä on uskallusta ylittää itsensä ja kannustaa toisia.
“ Älkää sanoko, että ei se ole niin tarkkaa tai ei sen niin väliä kun vanhemmat tykkäävät kuitenkin. Emme ole olemassa vain vanhemmille. Suhtaudumme esityksiin taiteellisesti ja kunnianhimolla. Teemme resurssien puitteessa OIKEASTI ja siinä on koko jutun ydin. Ja joo sitten on ihan kiva jos vanhemmat tykkää. ”
Ryhmä on toistaiseksi täynnä. Lisätietoja ryhmästä antaa Ryhmäteatterin tuottaja Hanna Roisko / hanna(at)ryhmateatteri.fi ja ryhmän vetäjä Jonna Wikström / jonna.wikstrom(at)welho.com
