Noora Dadu

Minun Palestiinani

Monologi kahdelle näyttelijälle

Kuva näytelmälle Minun Palestiinani Kuva näytelmälle Minun Palestiinani

Minun Palestiinani on kuohuttava ja koskettava seikkailu, jossa Noora Dadu, Kuusankoskella syntynyt ja kasvanut, sittemmin Helsinkiin soluttautunut puolipalestiinalainen arabiaa osaamaton entinen katolilainen suomalainen näyttelijä yrittää hahmottaa omaa paikkaansa maailmassa.

Teatteri Takomossa ensi-iltansa maaliskuussa 2015 saanut arvostelu- ja yleisömenestys yllättää huumorillaan ja herkkyydellään. Minun Palestiinani kutsuu katsojan mukaan repivien ja koomisten ristiriitojen äärelle. Noora Dadu ja toisessa roolissa näyttelevä Iida-Maria Heinonen purkavat näyttämölle myös omat turvatarkastustraumansa Ben Gurionin lentokentältä.

Minun Palestiinani ei ainoastaan kysy kysymyksiä, se myös vastaa niihin.


Minun Palestiinani on yhden näyttelijän läpi möyhennettyä käsitehistoriaa. Ja millaisen näyttelijän! Teknisesti ja puheilmaisultaan huikean taitavan Dadun esitys käy malliesimerkkinä siitä, mitä on nykypäiväinen, henkilökohtaisuudesta ammentava näyttelijänteatteri ja näyttelijändramaturgia.

-Maria Säkö/HS

Esitys on kuin nykyteatterin opetusnäytelmä, joka tuntuu käänteentekevältä tavalta tehdä poliittista nykyteatteria. Dadu vie itsensä esittämisen niin pitkälle, että hän jollain lailla läpäisee esitysrakenteen päätyen näyttämölle, joka kiehtoo täysin uutena ja vieraana.

-Niko Hallikainen/Teatteri ja Tanssi

Dessutom hör Dadu till Finlands bästa skådespelare, vilket gör att hon briljant kan navigera mellan olika tilltal, humor och allvar, personliga upplevelser och fakta.

-Isabella Rothberg/HBL

Jokaisen pitäisi nähdä tämä esitys!

-Facebook-kommentti
Käsikirjoitus

Noora Dadu

Security Check-kohtaus

Noora Dadu

Iida-Maria Heinonen

Ohjaus

Noora Dadu

Näyttämöllä

Noora Dadu

Iida-Maria Heinonen

Ohjauksen assistentti

Iida-Maria Heinonen

Lavastus

Jaakko Pietiläinen

Valosuunnittelu

Jani-Matti Salo

Videosuunnittelu ja taustatutkimus

Teemu Mäki

2. Taustatutkija

Johannes Hautaviita

Esityksessä käytetyt valokuvat

Noora Dadu

Teemu Mäki

Mona Tikkala