Carroll - Kukkonen

Liisa Ihmemaassa

Kuva näytelmälle Liisa Ihmemaassa Kuva näytelmälle Liisa Ihmemaassa

Liisa herää outoon tunteeseen, ikään kuin aika tekisi kepposiaan hänen kustannuksellaan. Valkoinen Kani ilmestyy pyytämään apua ja Liisa hyppää Kaninkoloon huomatakseen, että asiat Ihmemaassa ovat huonolla tolalla. Herttakuningattaren yksinvalta ja luonnonvarojen ryöstö on alkanut näkyä ilmastonmuutoksena. Mutavyöryt ovat haudanneet Hobittien niemimaan kokonaan alleen. Maiskisten maa on muuttunut aavikoksi. Mikä-Mikä-Maa tulvii, sillä ikirouta on sulanut kaikkia ennusteita nopeammin. Onko Liisasta Ihmemaan pelastajaksi, jota hänestä odotetaan?

Ryhmäteatterin ennennäkemätön näyttämöversio perustuu löyhästi Lewis Carrollin "Liisa Ihmemaassa" ja "Liisa Peilintakamaassa" -teoksiin, mutta sekoittaa mukaansatempaavaan koko perheen seikkailuun myös muiden tuttujen tarinoiden aineksia. Uudesta lähestymistavasta huolimatta näytelmän keskiössä seikkailevat Carrollin kirjojen tutut hahmot: Hullu Hatuntekijä, Valkoinen Kani, Irvikissa, Kaalimato, Tittelityy ja Tittelitom. Arkkivihollisena nähdään arvaamattoman oikukas Herttakuningatar, jonka apurina häärii verenpysäyttävä Herttajätkä mörmökki-peto lemmikkinään.

Ryhmäteatterin "Liisa Ihmemaassa" käsittelee oman minän etsimistä, rohkeutta olla haavoittuva ja uskallusta pyytää apua ja sanoa kun tuntuu, että on jollain lailla kadoksissa tai sisäisesti sykkyrällä. Keskeiseksi teemaksi nousee huoli ilmastomuutoksen pysäyttämisestä ja näytelmässä osuvasti leikitelläänkin 1800-luvun höyrytekniikan keksinnöillä ja ajankuvalla. Luvassa on henkeäsalpaava steampunk-seikkailu, jossa mahdottomuudet käyvät toteen, kun niihin tarpeeksi uskoo!

Tämän henkeäsalpaavan koko perheen seikkailun ohjaaja Juha Kukkonen, näyttelijät ja suunnittelijat ovat tuttuja aikaisemmilta kesiltä, ja he ovat vakuuttaneet niin katsojat kuin kriitikotkin. Liisana nähtävä Anna-Riikka Rajanen on nähty Ryhmäteatterissa viimeksi syksyllä 2013 Jäniksenä Esa Leskisen ohjaamassa Jäniksen vuosi -komediassa. Lavastaja Janne Siltavuori on arvostettu suunnittelija, jonka lavastuksissa ei edes mielikuvitus ole rajana!

Sanna Warsell ihastutti katsojia Helinä-Keijuna Juha Kukkosen ohjaamassa koko perheen seikkailussa ”Peter Pan” Suomenlinnan kesäteatterissa kesällä 2012.

Arviot

Helsingin Sanomat / Lauri Meri

Kujerruksia -blogi

Teatterikärpäsen puraisuja 2 -blogi

Skenet.fi / Martti Mäkelä

Amusa.fi / Jouni Hakkarainen

Keski-Pohjanmaa / Jussi Kareinen

Svenska YLE / Christel Pettersson

Sydän / Tiina Eloranta

Keskisuomalainen / J.T. Laakso

YLE / Tuula Viitaniemi

ESS / J.T. Laakso

Kansan Uutiset / Anna Paju

Hämeen Sanomat / Katri Kekäläinen

Kulttuurivihkot / Rita Dahl

Ohjaus ja dramatisointi

Juha Kukkonen

Rooleissa

Anna-Riikka Rajanen

Aarni Kivinen

Eino Heiskanen

Mikko Penttilä

Juha Pulli

Sirja Sauros

Juha Suihko

Sanna Warsell

Verneri Lilja

Sonja Salminen

Lavastus

Janne Siltavuori

Pukusuunnittelu

Niina Pasanen

Valosuunnittelu

Tomi Tirranen

Äänisuunnittelu

Jussi Kärkkäinen

Sävellys

Jukka Hannukainen

Jussi Kärkkäinen

Maskeeraus

Leila Mäkynen

Taistelukoreografiat

Oula Kitti

Lennätysten suunnittelu ja toteutus

Pasi Warsell

Sanna Warsell