Michael Baran

Paratiisi

Kuva näytelmälle Paratiisi Kuva näytelmälle Paratiisi

Jokainen näkee mitä täällä tapahtuu, mutta kukaan ei tunnu tietävän miksi. Ja jokainen on sanaton kun kysytään miten tämän kestämättömän kehityksen pyörän saisi pysähtymään.

Michael Baranin tragikomedia miehestä, joka yrittää ostaa maailman mutta tulee vahingossa löytäneeksi paratiisin. Näytelmä käsittelee globalisaatiota ja kaikkivoivan kulutusvimman aiheuttamaa arvojen ja ympäristön vääjäämätöntä tuhoutumista hulvattoman komedian ja jännitysnäytelmän keinoin.

Tarvitaan vähintään kaksi rakkauteen, jonka voimalla käännetään suuntia ja synnytetään uutta ja ihmeellistä ja aloitetaan alusta tai lopusta uudelleen taas. Niin olen lukenut kirjoista, joita postireissulla tapasin lainata kirkonkylän kirjastosta ja puheohjelmista joita ikälopusta transistoriradiosta iltamyöhällä tuli tullakseen.

Etsiessään salaperäistä arkeologista aarretta näytelmän henkilöt joutuvat matkalle, joka johdattaa heidät Helsingistä New Yorkin kautta Japanin Hokkaidolle ja sieltä salaperäiselle, nimeämättömälle saarelle jossakin Pohjanmerellä. Mutta miksi saarta vartioivat aseistetut sotilaat? Ja miten saaren kummitus liittyy ihmisten ja ympäristön kohtaloihin?

Tarinoiden mukaan saarella tapahtuu taianomaisia, yliluonnollisia asioita, niin, ihmeitä.

Kolmas ja viimeinen askel: Varusta retkikunta kartoittamattomalle seudulle, olemassaolosi pohjimmaiselle pohjalle, itsesi reunalle. Sieltä, kämmenen mitan kainalostasi etelään löydät uuden, tuntemattoman maan. Ja kaikesta, siitäkin huolimatta: sammumattoman, ikuisen rakkauden liekin.

Michael Baranin uusi näytelmä on kirjoitettu mittatilaustyönä Ryhmäteatterille.

Käsikirjoitus

Michael Baran

Ohjaus

Esa Leskinen

Rooleissa

Kati Outinen

Pihla Penttinen

Martti Suosalo

Pertti Sveholm

Miina Turunen

Valosuunnittelu

Tomi Tirranen

Äänisuunnittelu

Jussi Kärkkäinen

Lavastussuunnittelu

Jyrki Pylväs

Puvustussuunnittelu

Ina Jakobsson

Maskeeraussuunnittelu

Ia Luhtanen