Harriet

Onko jokaisella oikeus omaan totuuteensa? Miten historiankirjoitus muovautuu? Mitä muistamme, kun muistamme tapahtumia ennen meitä?

Yllätyn hieman, että sieltä kuuluu naisääniä. Yksi ääni, everstinna Thesleffin, ei yllätä ollenkaan koska hänen kovaääninen touhuilu ja hillitsemätön käytös antaa paljon syytä myrkyllisille huomautuksille. Huonoa vain, että hän on päähenkilön vaimo ja näin ollen hyvin näkyvä.

Heinjoella Karjalankannaksella 20. huhtikuuta 1918. Everstinna, sairaanhoitaja Harriet Thesleff oli majoittunut Ristseppälän maatilalle jääkärimajuri Olof Laguksen kanssa. Harriet, Olof ja jääkärimajuri Ero Gadolin lähtivät hevosajelulle. Kun he pari tuntia myöhemmin palasivat, oli Olof kuollut luodinosumaan ohimoonsa. Kukaan ei enää muista mitä tapahtui.

Hän oli kohtalokkaan kaunis, hurmaava, Viipurin kermaan kuuluva, sivistynyt, älykäs, itsenäinen, voimakastahtoinen, julkean piittaamaton kaikista sovinnaisuussäännöistä, miehenkipeä, yhdistelmä aristokraattisuuta ja estotonta luonnonlasta, villi nainen, huono nainen, vahva, röyhkeä, hurja, hupsu, kovaääninen, hillitsemätön, nymfomaani, suuren maailman nainen, miestennielijä, perhanan kaunis, taiteellisesti lahjakas, kerrassaan rauhaton, kevytmielinen, itsekäs, ärsyttävä, negatiivinen, harvinaisen onneton, nautinnonhimoinen, seikkailunhaluinen, yksinäinen.

Mitä kaikkia tulkintoja Ristseppälän hevosajelusta on sadan vuoden aikana kirjoitettu, muistiinpantu, julkaistu? Wikipediakin kertoo versionsa. Harriet perustuu kirjallisiin lähteisiin tietokirjallisuudesta päiväkirjamerkintöihin ja romaaneista elämäkertoihin.

Esityksestä sanottua

Kokonaisuus panee pään ihanasti pyörälle ja saa pohtimaan, mikä on faktan ja tulkinnan raja. Miten paljon väritämme asioita kartuttaessamme tietoa?
– Laura Hallamaa / HS

Pyry Nikkilä, Robin Svartström och Roosa Söderholm förvandlar Lagus, Gadolin och Thesleff till kameleonter, ständigt beredda att byta skepnad. Rollgestalternas karaktärsdrag och inbördes dynamik lever och förändras helt i takt med vittnesmålen. Det är inte bara belysande – det är också mycket läcker teater. Ofta också vrålkomisk sådan, den tragiska grundtonen till trots.
– Christel Pettersson / Svenska Yle

Tiukka mutta sensitiivinen esitys sekä muodoltaan että sisällöltään. Meidän viisihenkinen porukka oli todella vaikutettu näkemästään.
– Katsojapalaute

Suosittelen! Hieno esitys, joka tempaisee mukaansa alkuhetkestä alkaen. Kaunis, yksinkertainen lavastus, joka antaa tilaa taidokkaalle näyttelijäntyölle. Viihdyin!
– Katsojapalaute

Tekijöistä

Palkittu näytelmäkirjailija ja ohjaaja Milja Sarkola on yksi aikamme keskeisimmistä ja kiinnostavimmista tekijöistä. Hänen aiempia teoksiaan ovat muun muassa Perheenjäsen, Jotain toista – henkilökohtaisen halun näyttämö, Allt som sägs ja I would prefer not to.

Lavastaja Kaisa Rasila palkittiin Illusion -palkinnolla vuonna 2018. Hän on suunnitellut lavastukset myös aiempiin Sarkolan ohjauksiin. Sarkolan ja Rasilan yhteistyössä ohjaus ja lavastus nivoutuvat yhteen erottamattomalla tavalla.

Äänisuunnittelija Jussi Kärkkäinen on Ryhmäteatterin vakituinen äänisuunnittelija. Kärkkäinen oli ehdolla Äänisäde -palkinnon saajaksi vuonna 2017 äänisuunnittelustaan Farmi -esitykseen.

Muusikko ja näyttelijä Joel Mäkinen on nähty näyttelijänä Ryhmäteatterissa viimeksi vuonna 2016 esityksessä Farmi. Näyttelijätöiden lisäksi Mäkinen tekee sävellyksiä sekä sovituksia ja on laulajana yhtyeessä Pimeys. Mäkinen näyttelee tällä hetkellä Jyväskylän Kaupunginteatterin musikaalissa Hair.

Valosuunnittelija Ville Mäkelä on Ryhmäteatterin vakituinen valosuunnittelija, ja hän suunnittelee myös videoita tuotantoihimme.

Pukusuunnittelija Riitta Röpelinen on ollut ehdolla useasti Jussi-palkinnon saajaksi parhaasta pukusuunnittelusta, viimeksi vuonna 2015 elokuvasta Palsa. Myös Sarkola ja Röpelinen ovat tehneet yhteistyötä aiemmin. Heidän edellinen yhteistyö oli Jotain toista – henkilökohtaisen halun näyttämö vuonna 2015.

Rekvisiitan suunnittelija ja toteuttaja Viivi Kuusimäki on Ryhmäteatterin vakituinen teatterintekijä. Kuusimäki on usein nähty näyttämöllämme myös live-kuvaajana.

Näyttelijä Santtu Karvonen on Ryhmäteatterin kiinnitetty näyttelijä. Teatteritöiden ohessa Karvonen tekee rooleja elokuviin ja tv-sarjoihin. Viimeisimmät tv-sarjat Sunnuntailounas ja Onnela sekä elokuva Fingerpori.

Näyttelijä Pyry Nikkilä on freelancer, joka on viimeksi nähty Ryhmäteatterin lavalla vuonna 2012.

Näyttelijä Minna Suuronen on Ryhmäteatterin kiinnitetty näyttelijä. Suuronen näyttelee myös tv-sarjassa Tarinanmetsästäjät sekä juuri ensi-iltansa saaneessa elokuvassa Pieniä suuria valheita.

Näyttelijä Robin Svartström on Ryhmäteatterin vakituinen näyttelijä. Svartström näyttelee myös tv-sarjassa Tarinanmetsästäjät ja elokuvassa Pieniä suuria valheita.

Näyttelijä Roosa Söderholm opiskelee Teatterikorkeakoulussa. Roolityö Harrietissa on Söderholmin taiteellinen opinnäyte. Söderholm näyttelee vuonna 2019 ensi-iltansa saavassa elokuvassa Baby Jane.

Esitykseen liittyvä työpaja

Esitykseen liittyvässä työpajassa käsitellään totuuteen, muistamiseen ja tietoon liittyviä teemoja. Kenen tarina on tosi? Kenen tarinaan uskomme ja miksi? Mitkä asiat vaikuttavat siihen, miten uskomme ja kerromme tarinoita eteenpäin? Mitkä kaikki tekijät vaikuttavat muistamiseen? Työpajan aiheita käsitellään toiminnallisesti ja keskustellen teatteri-ilmaisun työtapoja hyödyntäen. Varaa työpaja yleisötyöntekijältä, Jonna Wikströmiltä.

Harriet Thesleff

(1891 – 1965)

Harriet syntyi Viipurissa syksyllä 1891. Isä oli arkkitehti Eduard Dippel, äiti Dagmar vapaaherra Georg von Alfthanin tytär. Pianonsoitto, laulu ja maalaaminen olivat Harrietin pääasialliset kiinnostuksen kohteet.

1911 Harriet avioitui everstiluutnantin Wilhelm Thesleffin kanssa Nizzassa. Pariskunnan ainoa tytär syntyi 1912 Viipurissa. Harrietin isän kuoltua samana vuonna Wilhelm ryhtyi johtamaan yritystä W. Dippel Viipurissa. Ensimmäisen maailmansodan puhjettua Viipurin lääninsairaala tarjosi mahdollisuuden kouluttautua, ja tähän Harriet ryhtyikin elokuussa 1914. Wilhelm komennettiin Venäjän armeijan palvelukseen Pietarin esikuntaan. Esikunta siirrettiin Tampereelle ja pian sen jälkeen Wilhelm ja Harriet siirrettiin rintamalle syksyllä 1915. Harriet sai sairaanhoitajan koulutuksensa päätökseen Riiassa ja työskenteli Punaiselle Ristille. 3. syyskuuta 1917 Riika antautui, Wilhelm jäi saksalaisten sotavangiksi ja vietiin Berliiniin.

Siellä Wilhelm sai tehtäväkseen johtaa armeijaa ja sen suomalaiseen jääkäripataljoonaan liittyviä asioita ”Suomen toimistossa”, joka ylläpiti jääkäreiden ja suomalaisten aktivistien välisiä yhteyksiä. Harriet seurasi miestään Berliiniin, ja sai viihdyttää seurueita laululla ja musiikilla, kun jääkäreiden paluuta Suomeen suunniteltiin. 14. helmikuuta 1918 Jääkäripataljoona 27. matkasi Wilhelmin johdolla Suomeen höyrylaiva Arcturuksella.

Joukot vastaanottanut valkoisten ylipäällikkö kenraali Mannerheim oli tulijoiden kanssa erimielinen jääkäreiden roolista, mikä johti Mannerheimin ja Wilhelmin väliseen konfliktiin. Mannerheim nimitti Wilhelmin Itämeren divisioonan yhteysupseeriksi pitääkseen tämän etäällä. 

Harriet liittyi sairaanhoitajana kapteeni Olof Laguksen pataljoonaan. Jouduttuaan pakenemaan punaisten ylivoimaa Lempäälässä, pataljoona siirtyi Karjalankannakselle osallistuakseen Viipurin valloitukseen. Esityksessä käsiteltävät tapahtumat sijoittuvat vuorokauteen 20.4.1918.

Harrietin ja Wilhelmin avioero astui voimaan vuotta myöhemmin ja heidän tyttärensä muutti Harrietin äidin kanssa Etelä-Ranskaan Nizzaan ja sai kasvatuksensa siellä. Harriet, joka sisällissodan jälkeisinä vuosina kärsi alkoholin ja morfiinin väärinkäytöstä, avioitui itävaltalaisen paroni von Guttenbergin kanssa, mutta erosi pian ja muutti Pariisiin opiskelemaan kuvataidetta. Hän osallistui monille kursseille ympäri Eurooppaa ja maalasi lähinnä Ranskassa ja Italiassa. Ensimmäisen oman näyttelynsä hän piti toukokuussa 1927 Viipurissa. Kun talvisota syttyi, asui Harriet jälleen Viipurissa kolmannen miehensä, musiikinopettaja ja taiteilija Nikolai Schmakoffin kanssa. Pariskunnan paetessa Tukholmaan Harriet joutui omaisuuden lisäksi jättämään yli 100 teoksen kokoelmansa ja Nikolai marionettiteatterinsa. Sodan päätyttyä he asettuivat Espooseen Kilossa sijaitsevaan pieneen mökkiin.

Olof Lagus

(1893 – 1918)

Olof syntyi Padasjoella 1893. Hänen isänsä oli metsänhoitaja ja filosofian maisteri Alexander Gabriel Lagus ja äiti Emma Matilda Bellman. Olofille syntyi pikkuveli vuonna 1896. Pikkuveli, Ruben Lagus tuli myöhemmin tunnetuksi sotilasurastaan. Ruben kuoli vuonna 1959.

Olof kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin ruotsalaisesta normaalilyseosta vuonna 1911. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisellä osastolla vuosina 1911–1913 ja lainopillisessa tiedekunnassa vuosina 1913–1914.

Olof kuuli Saksan armeijan harjoituspaikasta, Lockstedtin leiristä, opiskelukavereiltaan. Olofilla oli tuohon aikaa opiskelumotivaatio hukassa eikä hän tuntunut saavan otetta opinnoistaan. Olof innostui Lockstedtin leiristä ja siihen liittyvästä suuresta salaisuudesta nopeasti. 26. helmikuuta 1915 Olof lähti ”opintomatkalle” Ruotsiin, josta matka jatkui kohti Saksan Lockstedtin leiriä ja jääkäripataljoona 27:ää.

Olofista turhalta ja riittämättömältä tuntunut elämä vaihtui määrätietoiseen ja vastuuntuntoiseen asemaan, jossa hän pysyi lyhyen elämänsä viimeiset kolme vuotta.

Olof saapui Suomeen jääkäreiden pääjoukon mukana kapteeniksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Alkuun Olof toimi komppaniapäällikkönä 1. jääkärirykmentin 2. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniassa. 22. maaliskuuta 1918 Olof nimitettiin pataljoonan komentajaksi. Tampereen valtauksen jälkeen pataljoona siirrettiin Antreaan, Heinjoen naapurikuntaan, missä pataljoona tulisi osallistumaan Viipurin valtaukseen. 18. huhtikuuta Olof ylennettiin majuriksi.

Olof kuoli 20. huhtikuuta 1918 Heinjoen Ristseppälässä.

Nils Ero Gadolin

(1889 – 1944)

Ero syntyi Mikkelissä 1889. Hänen isänsä oli keisarillisen Venäjän armeijan kenraalimajuri Guido Gadolin ja äiti Aino Helena Savander.

Ero kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1908 ja jatkoi opintojaan Suomen Teknillisen Korkeakoulun arkkitehtiosastolla ja Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiankielten osastolla vuosina 1908–1911. Ero teki opintomatkat Saksaan ja Itävaltaan vuosien 1911–1914 aikana ennen sotilas-uraansa.

Ero liittyi jääkäripataljoona 27:ään Lockstedtin leirillä maaliskuussa 1915. Eron sotilasura eteni pikavauhtia ja hän näytti olevan isänsä lailla kenraaliputkessa. Suomeen Ero saapui majuriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918.

22. maaliskuuta hän siirtyi johtamaan 2. jääkäriprikaatin 4. jääkärirykmenttiä. Rykmentti siirrettiin rintamalle 11. huhtikuuta kohti Viipurin valtausta. Matkalla Viipuriin rykmentti saapui Heinjoen kylään 20. huhtikuuta 1918 – vuorokautena, johon esityksessä käsiteltävät tapahtumat sijoittuvat.

Heinäkuussa 1918 Ero sai johdettavakseen Viipurin rykmentin. Keväällä 1919 eräs Eron alainen tuomittiin vankilaan vakavista virkavirheistä ja taloudellisista väärinkäytöksistä. Myös Eroa rangaistiin; hän sai esimiehenä sotaoikeudelta häpeärangaistuksen eli merkinnän julkiseen päiväkäskyyn valvonnan laiminlyömisestä.

Ero katkeroitui rangaistuksesta, ajautui yhteenottoihin esimiestensä, erityisesti kenraali Paul von Gerichin kanssa. Eron ja kenraali von Gerichin väliset erimielisyydet kulminoituvat, kun kaksi Eron rykmentin sotilasta syyllistyi varkauteen. Sotilaat pakenivat putkasta, mutta ymmärtäessään jäävänsä kiinni, he tekivät itsemurhan. Von Gerich syytti tapahtuneesta Eroa ja syksyllä 1920 von Gerich otti Erolta pois rykmentin päällikkyyden. Eron isä yritti puhua poikansa puolesta, mutta kenraali von Gerich pysyi päätöksessään.

Hyvin pian tämän jälkeen Ero joutui hoitoon Kammion yksityiseen mielisairaalaan Helsingin Töölöön. Ero sairasti mahdollisesti pitkälle hermostoon edennyttä syfilistä. Syksyllä 1922 Ero sai johdettavakseen pataljoonan Savon jääkärirykmentistä.

Vuonna 1923 Ero meni naimisiin Marie Louise Juseliuksen kanssa. Pariskunta erosi vuoden kuluttua eikä heille syntynyt lapsia avioliiton aikana.

Joulukuussa 1923 Ero yhdessä noin tuhannen muun nuoren upseerin kanssa jätti vastalauseena vanhempia upseereita kohtaan eroilmoituksen. Eropyyntöihin ei reagoitu ja Ero lähetti sotaväen päällikölle uuden valituskirjeen. Lopulta Ero oli ainoa, jonka eroilmoitus hyväksyttiin.

Ero osti saksalaiselta upseerilta tuontiyrityksen pankkilainalla. Saksalainen huijasi Eroa ja yritys kaatui puolen vuoden päästä kaupoista. Ero yritti tuloksetta hakea erilaisia töitä. Maaliskuussa 1944 Ero ampui itsensä Tilkan sotilassairaalassa Helsingissä.

John ”Jack” Rosenbröijer

(1887 – 1955)

John Rosenbröijer syntyi Pietarissa. Rosenbröijerin isä oli liikennetarkastaja Carl Hjalmar Rosenbröijer ja äiti Sarah Jane Barritt.

Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Kokkolan ruotsalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1909 hän toimi virkamiehenä Suomen pankin Vaasan konttorissa vuoteen 1911 asti. Vuonna 1912 hän aloitti opinnot Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa. Valmistumiseensa eli vuoteen 1914 asti hän toimi opiskelujen ohessa virkamiehenä Pohjoismaiden yhdyspankin Helsingin konttorissa.

Rosenbröijer ilmoittautui Lockstedtin leirille 25. helmikuuta 1915, josta hänet siirrettiin myöhemmin Jääkäripataljoona 27:ään. Suomeen Rosenbröijer saapui pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. 1. jääkärirykmentin 2. jääkäripataljoonan konekiväärikomppanian päällikkönä hän aloitti 23. maaliskuuta 1918.

Rosenbröijer valittiin Mannerheimin adjutantiksi joulukuussa 1918 ja komennus jatkui presidentinvaaleihin heinäkuuhun 1919 saakka. Tämän jälkeen Rosenbröijer nimitettiin Asevarikko 1:n päälliköksi. Ura ase- ja taisteluvälinehuollon johtotehtävissä jatkui jatkosodan loppuun asti.

Vuonna 1925 Rosenbröijer avioitui Freja Havoon kanssa ja he saivat kaksi lasta.

Rauhan jälkeen Rosenbröijer siirtyi viljelemään maata omistamalleen tilalle Porvoon
maalaiskunnassa.

Taavetti ”Pappa” Laatikainen

(1886 – 1954)

Taavetti Laatikainen syntyi Mikkelissä. Hänen isänsä oli maanviljelijä Taneli Laatikainen ja äiti Ulla Tarkiainen.

Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 1906, jatkoi hän opintojaan Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisellä osastolla vuoteen 1911 asti, jolloin hän valmistui filosofian kandidaatiksi.

Suoritettuaan kandidaatti-tutkinnon, Laatikainen auskultoi syyslukukaudet 1911 ja 1913 Helsingin Suomalaisessa Normaalilyseossa, ja toimi lehtorina Porin klassillisessa lyseossa 1.1.1912–31.5.1913.

Joulukuussa 1915 Laatikainen joutui tappeluun santarmien kanssa Porissa puolustaessaan lyseon oppilaita. Tämä tappelu innoitti Laatikaista lähtemään Saksan Lockstedtin leirille. Tammikuun 7. päivä 1916 Laatikainen liittyi Jääkäripataljoona 27:n komppaniaan. Suomeen Laatikainen palasi pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918 ja hänet komennettiin adjutantiksi 1. jääkärirykmentin
2. jääkäripataljoonaan.

Vuonna 1919 Laatikainen avioitui Julia Gönroosin kanssa. Laatikainen ja Grönroos saivat kolme lasta.

Sisällissodan jälkeen Laatikainen toimi muun muassa Jääkäriprikaatin Aliupseerikoulun johtajana, Reserviupseerikoulun johtajana ja Kadettikoulun johtajana. Vuonna 1927 Laatikainen suoritti Sotakorkeakoulun komentajakurssin. Seuraavana vuonna hän teki opintomatkan Ruotsin sotakouluihin ja suoritti Taistelukoulun orientoivan kurssin. Sotakorkeakoulun yleisen osaston Laatikainen suoritti vuosina 1931–1932.

Talvisodassa ja jatkosodan alussa Laatikainen toimi divisioonan ja armeijakunnan komentajana. Kannaksen takaisinvaltauksen jälkeen Laatikainen armeijakuntineen määrättiin osallistumaan Karhumäen valtaukseen, ja siinä ansioiduttuaan Laatikainen palkittiin Mannerheim-ristillä.

Joulukuussa 1944 Laatikainen siirrettiin Puolustusvoimain Pääesikunnan tarkastajaksi ja tämän toimen ohella hän toimi Armeijakunnan väliaikaisena komentajana maaliskuuhun 1947 asti.

Laatikaisen viimeiseksi viraksi jäi jalkaväen tarkastajan tehtävä, josta hän erosi eromisiän perusteella vuonna 1948. Laatikainen kuoli Mikkelissä 15. huhtikuuta 1954.

Saara Rampanen

(1886 – 1974)

Saara Rampanen syntyi Puumalassa. Hänen isänsä oli maanviljelijä ja liikemies Mikael Rampanen, äiti Karoliina Kristiina Vaittinen.

Rampanen valmistui käsityönopettajaksi vuonna 1906. Hän jatkoi opintojaan Mikkelin lääninsairaalan sairaanhoitajakurssilla vuosina 1907–1908.

Opintojen jälkeen Rampanen toimi hoitajana Marian sairaalassa sekä Helsingin ja Pietarin välisessä junassa. Vuonna 1911 Rampanen lähti Saksaan jatkamaan opintojaan. Valmistuttuaan vuonna 1913, Rampanen aloitti työskentelyn yksityis-sairaanhoitajana Dresdenissä.

Vuonna 1916 Rampanen sai tiedon suomalaispataljoonan, jääkäripataljoona 27:n, olemassa olosta ja hakeutui palvelukseen Saksan armeijaan. Rampanen oli Ruth Munckin ohella toinen suomalainen nainen, joka osallistui sotaan Saksan armeijan riveistä.

Rampanen palasi Suomeen höyrylaiva Arcturuksella 25. helmikuuta 1918 ja hänet komennettiin hoitajaksi Mikkeliin. Sisällissodan aikana Rampanen työskenteli ambulanssissa Mikkelin, Tampereen ja Viipurin ympäristössä.

Sotien jälkeen Rampanen työskenteli sairaanhoitajana Yhdysvalloissa, Saksassa ja Suomessa. Rampanen jäi eläkkeelle vuonna 1971.